kuva-aihe_valmiinapalvelukseen.jpg

Sihvari Oy on ottanut käyttöön kolme biokaasulla toimivaa jäteautoa huhtikuun alussa. Resurssiviisaan toiminnan hengessä biokaasujäteautot keräävät jätteitä Jyväskylän seudulta ja toimittavat ne Mustankorkean jäteasemalle, jossa autot myös tankataan.

EU:n uusiutuvan energian direktiivi määrittää tavoitteet uusiutuvien energianlähteiden käytön lisäämiseksi. Tämä aiheuttaa paineita mm. kunnallisessa päätöksenteossa. Sihvari Oy on edelläkävijänä mukana hankkeessa, jossa pyritään paikallisesti tuotetun liikennepolttoaineen käytön lisäämiseen.

Sihvari Oy voitti alueen jätehuollon kilpailutuksen, koska yhtenä ehtona oli biokaasun käyttö. Hintaa kolmen auton investoinnille tuli noin 700 000 euroa.

Biokaasukäyttöisten jäteautojen ympäristöystävällisyys perustuu hiilidioksidipäästöttömyyteen ja hiukkaspäästöttömyyteen. Käyttämättä jää dieselöljyä 1500-2000 litraa kuukaudessa per auto.

-          Biokaasuautot kulkevat saman jätteen voimalla jota ne keräävät, kiteyttää Sihvari Oy:n toimitusjohtaja Ari Sihvonen.